tiistai 28. joulukuuta 2010

Rhinoceros (Rhino3D) 3D-mallinnus ohjelmiston koulutus

Rhinoceros (Rhino3D) 3D-mallinnus ohjelmiston koulutus

Vuoden 2010 Rhino koulutukset ovat takanapäin. Monta casea ja asiakasta on jälleen saanut ohjelmistokoulutuksen. Avoimien perus- ja jatkokurssien lisäksi yhä enemmän on kiinnostusta räätälöityyn asiakaskohtaiseen koulutukseen. Tällöin pystytään pureutumaan asiakkaan omiin tarpeisiin ja rakentamaan koulutus sen mukaan. Näin asiakas saa täsmäkoulutusta juuri oikeaan tarpeeseen.

Perus Rhinoceros koulutuksen lisäksi tilausta on ollut myös Rhinossa toimivien sovellusten (plug-in) ohjelmistojen koulutukselle, jolloin asiakkaalla on ollut jo Rhinon 3D-mallinnus hanskassa. Lisäohjelmistoista, joita on koulutettu mm. RhinoCAM, Flamingo, Bongo, TerraFlat, VisualARQ, 3D PDF.

3D PDF on varsin kätevä työkalu omien suunnitelmien esittelemiseen asiakkaille. Kyseisellä toiminnolla asiakkaalle pystyy lähettämään Rhino-tiedoston pdf-tiedostona ja asias pystyy pyörittelemään 3D-mallia suoraan pdf-tiedostossa.

AN-Cadsolutions on toteuttanut Rhino-koulutuksia vuodesta 2002 ympäri Suomea.


Vuosi 2011 tuokin tullessaan uusia tuulia Rhinoceros ohjelmisto rintamalla. Kaikella todennäköisyydellä Rhinosta julkaistaan versio 5 vuoden 2011 aikana. Toiveissa on myös uusien versioden julkaisu Flamingosta sekä Bongosta. Version 5 myötä pitäisi myös valmistua kaupallinen lisenssi Rhinosta Mac:lle.

Heti, kun kaupallinen versio Rhino V5:sta julkaistaan aloittaa AN-Cadsolutions koulutukset Rhino V5 uusista ominaisuuksista.

Kannattaa pysyä kuulolla ja seurata sivustoamme.

torstai 16. joulukuuta 2010

Luxology Modo 501 uusi versio julkaistu



Luxology on julkaissut uuden version Modo 3D-mallinnus ohjelmistostaan. Uusi versio on 501. Modo 501 on kokenut täydellisen kasvojen kohotuksen ominaisuuksissa ja suorituskyvyssä. Uusia ominaisuuksia löytyy todella paljon ja moniin muihin ohjelmistoihin nähden päivitys ei ole jäänyt pelkäksi ulkokuoren siloitteluksi.

Tässä muutamia vertauksia vanhaan versioon:
  • Rendaus on nopeampi ja puhtaampi
  • Kuvasta riippuen rendaus on 30-40% nopeampi, kuin versiossa 401
  • Animoinnin ”köysistö” on yksinkertaistettu
  • tekstuuri kirjasto on laajempi
  • Mallinnukseen: Pixar Subdivision Surfaces

Uusien ominaisuuksien lista on pitkä. Parhaiten kuitenkin käsityksen uusista ominaisuuksista saa Modon omilta sivuilta verrattuna siihen, että alkaisin niitä tähän listaamaan.


Päivitystajous on voimassa vuoden 2010 loppuun.

Modo 501 esite pdf

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

EuroMold 2010

EuroMold 2010 messut Frankfurtissa on nähty ja koettu. Kolmen päivän aikana sai hyvän kuvan messusta. Messuilla tapasin useita yhteistyökumppaneita sekä nykyisiä, että uusia, joiden kanssa tullaan aloittelemaan yhteistyö vuoden 2011 aikana. Koska olin varannut kokonaista kolme päivää aikaa mesuilla kierämiseen, niin se myös mahdollisti useamman palaverin sekä antoi hyvän kuvan alan toimioista.

 Marriot hotelli

Tässä muutamia poimintoja messuilta:

Iscan3D, ohjelmisto+palvelu, jolla voi valjastaa iPhonen 3D-skanneriksi, helppoa ja näppärää.
http://www.digiteyezer.com/

Bitsfrombytes esitteli messuilla BFB-3000 sekä RapMan 3D-tulostimia. Nämä tulostimet on suunnattu opetus sekä harrastus käyttöön. Tekniikka on äärettömän yksinkertaista ja hinta on todella edullinen. Kerrankin löytyy jotain edullista 3D-tulostukseen. Tämän kanssa oppii mukavasti 3D-tulostuksen ja ymmärtää tekniikan, mikä siihen liityy. Tapasin ko. firman edustajia ja AN-Cadsolutions tulee aloittamaan näiden koneiden maahantuonnin kevään 2011 aikana.



Baces3D mittakäsivarret olivat esillä, kuvassa Paolo Perbellini esittelee käsivarren hyödyntämistä laadun tarkkailussa DelCAMin PowerINSPECT ohjelmaa hyödyntäen. Helppoa, nopeaa ja kätevää....nähty, koettu ja testattu.


Envisiotecin kanssa olen käynyt kirjeenvaihtoa ja tutustunut laittesiin netissä vuoden 2010 aikana. Nyt tapasin ja pidimme palaverin yhtiön edustajan kanssa. Näillä näkymin AN-Cadsolutions:lle on tulossa ko. 3D-tulostinten edustus. Envisiotec:kin koneissa miellyttää 3D-tulosteiden laatu sekä monipuolinen valikoima malleissa ja kuten tähän päivään kuuluu, niin myös Envisiotec:ltä löytyy koneet dentaali puolelle. Envisiotec:in laitteet valmistetaan Saksassa.

Z Corp:in myymä ZBuildel Ultra 3D-tulostin on Envisiotecin valmistama.


Mecsoft Europe esitteli messuilla RhinoCAM ja VisualMill ohjelmistoja. Tällä osastolla myös AN-Cadsolutions oli esillä. Käynti osastolla ja palaveri yhtiön johtajan kanssa vahvistaa AN-Cadsolutionsin asemia Mecsoftin tuotteiden virallisena edustajana Suomessa.



RhinoPhoto oli näyttävästi esillä. RhinoPhotolla saa tehtyä 3D-mittaukset digikameran avulla erittäin kustannustehokkaasti. Ohjelmistoa osastolla olivat esittelemässä Leonida "Leo" Adonyadis Marinesoftilta Ruotsista sekä Philippe BOICHUT Qualup SAS:lta Ranskasta. Phipippe on yksi RhinoPhoton kehittäjistä.




Rolandin Saksan edustalla oli oma osasto messuilla. Esillä olivat MDX-40A, MDX-540A sekä uutena DWX-50. DWX-50 on suunnattu dentaali koneistuksiin, kone on 5-akselinen ja siinä on automaattinen työkaluvaihtaja. Kerrassaan loistava pakkaus pienessä koossa.



Matrixin osastolla törmäsin varsin mielenkiintoisiin ja käytännöllisiin kappaleiden kiinnitys systeemeihin.







Bitsfrombytes BFB-3000 3D-tulostin

3D-laserskannausta MicroScribe mittakäsivarrella.

tiistai 30. marraskuuta 2010

AN-Cadsolutionsin kevään 2011 avoimet CAD-koulutukset

AN-Cadsolutions on julkaissut kevään 2011 avointen koulutusten kurssikalenterin.

Uusina koulutuksina keväälle on mm.
*Inventor LT-peruskurssi 3D-mekaniikka suunnitteluun

*Luxologyn Modo 3D-mallinnus, laajasta ohjelmistosta olemme lohkaiseet palan, millä annamme alkupotkun ohjelmiston käyttöön

*Stairdesigner portaidensuunnittelu, kurssilla opitaan käyttämään Stairdesigner ohjelmistoa sekä portaiden suunnittelua. Kouluttaja Antti Sulkanen on toiminut portaita valmistavassa yrityksessä portaiden suunnittelijana sekä CAM-ohjelmoijana 5-akseliselle CNC-jyrsinkoneelle.

*PomARK RAK LT sovelluksen käyttö AutoCAD LT sekä progeCAD ohjelmistoissa. Koulutuksessa opitaan hyödyntämään PomARK sovellusta arkkitehtuuri sekä rakennus suunnittelussa.


Avointen koulutusten lisäksi AN-Cadsolutions järjestää räätälöityityjä asiakaskohtaisia koulutuksia AN-Cadsolutions:in tiloissa tai asiakkaan järjestämissä tiloissa sekä reaaliaikaisia online koulutuksia etä yhteydellä. Pyydä tarjous.

Yritykset ja yrittäjät Pirkanmaalla teillä on mahdollisuus hakea rahoitusta koultukseen Pirkanmaan eBuustin kautta. Yritykset ja yrittäjät Varsinais-Suomessa, teillä on mahollisuus hakea rahoitusta koulutukseen ELY-keskukselta.

Avoimiin koulutuksiin sitovat ilmoittautumiset / peruutukset 2 viikkoa ennen kurssin alkua. Asiakaskohtaisiin räätälöityihin koulutuksiin toimitusaika on min. 2 viikkoa.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Aspire 3 Vectric:tä

Vectric on julkaissut uuden version Aspire ohjelmistosta. Uusi versio on Aspire V3.
Päivitys on veloitukseton asiakkaille, jotka ovat hankkineet Aspire V2 ohjelmiston 1.11.2009 jälkeen.

Veloituksettomaan päivitykseen oikeutetuille asiakkaille toimitetaan latauslinkki sekä lisenssi koodi suoraan Vectricin toimesta. Lisäksi Vecric lähettää veloituksettomaan päivitykseen oikeutetuille Aspire V3 DVD:n, jossa uusia opetusvideoita sekä Help-tiedosto. DVD sisältää myös tutoriaalit, joita käytettiin käyttäjien tapaamisessa 2010.

Aspire V3 on merkittävä askel eteenpäin interaktiivisessa työskentelytavassa. Lisäksi Aspire V3:ssa on uusia tehokkaita työkaluja mallinnukseen sekä työstöratojen luontiin.

Tässä muutamia uusia ominaisuuksia:
- Yksinkertaistettu 3D-mallinnus, valitse ja muokkaa mallia, enää ei tarvitse välittää työskentely mallista (working model)
- Käyttöliittymässä uusi mallinnus välilehti sekä komponentti puu
- Uusi 3D muodon editori (3D Shape Editor)
- Split Components
- Vie (export) 16 bit harmaasävy kuva
- Automaattinen rajaus komponentin vektoroinnissa
- Parannettu 2 Rail Sweep työkalu
- Interactive vector envelope distortion

- Toolpath Tiling
-Työstöratojen tepleitteja
- Uusi – Puu - Työkalukirjasto  + tuo / vietyökaluja
- Työstörata video kontrolli askel askeleelta

            Automaatti päivitys - hakee ja asentaan automaattisesti päivityksiä
            DWG 2010 tiedoston tuki
           
            Sekä paljon uusia työkaluja, jota tekevät ohjelmistosta entistä tehokkaamman, joustavamman sekä helpomman käyttää.



Päivitykset 
Asiakkaat, jotka ovat ostaneet Aspiren ennen Marraskuuta 2009, hinta: €300 (alv.0%)

Aspire 3 + upgrade opitiot muista tuotteista

            Aspire: €1,495
            Päivitys VCarve Pro:sta €1,075
            Päivitys Cut3D:sta €1,295

              
VCarve Pro 6 - uusi versio julkaistaa joulukuun toisella viikolla.


AN-Cadsolutions tarjoaa koulutusta Vectricin ohjelmistoille, mukaan lukien Aspire V3 sekä VCarve Pro 6. Koulutuksissa voidaan keskittyä myös pelkästään uusiin ominaisuuksiin.

Aspire V3 toimitukset alkavat heti ja VCarve Pro 6:n heti, kun Vectric on sen julkaissut.


torstai 11. marraskuuta 2010

AN-Cadsolutions ja Grenkeleasing yhteistyöhön

AN-Cadsolutions ja Grenke Leasing ovat tänään sopineet yhteistyöstä. Nyt AN-Cadsolutions pystyy tarjoamaan leasing rahoitusta Grenkeleasing:in kautta koneisiin, laitteisiin sekä ohjelmistoihin.

GRENKELEASING -markkinajohtaja Euroopassa "Small ticket IT leasing" -osaamisalueella. Grenke on itsenäinen rahoitusyhtiö, joka ei ole sidoksissa pankkeihin tai laitevalmistajiin. Grenke tarjoaa leasing -asiakkailleen nopean ja helpon tavan tehdä IT -hankintoja. Grenke rahoittaa IT-laitteita, sekä standardiohjelmistoja. Pelkkiä ohjelmistoja sisältävät paketit kuuluvat myös rahoituksen piiriin.

Grenkellä on yli 30 vuoden kokemus IT-leasing:sta.


Vuokrauksen edut:

  • Säästää kassavaroja

  • Kulut ennakoitavissa

  • Laitteet ajan tasalla

  • Helppo hallinnoida

  • perjantai 5. marraskuuta 2010

    Hae rahoitusta ja tukea 3D- ja CAD-koulutuksiin

    Yritykset ja yrittäjät Pirkanmaalla sekä Varsinais-Suomessa huomio!!



    Nyt on aika panostaa koulutukseen ja henkilöstön osaamiseen. Kun ostatte koulutusta toimintanne ja osaamisenne kehittämiseen AN-Cadsolutions:lta, niin teillä on mahdollisuus hakea rahoitusta/tukea Pirkanmaan Buustista tai Varsinais-Suomen ELY-keskukselta.

    AN-Cadsolutions toteuttaa yksilöllisiä asiakaskohtaisia koulutuksia pienryhmissä ja takaa näin tehokkaan oppimisen.

    Toimitiloissamme koulutuskoneisiin on asennettuna 3Dconnexion 3D-hiiret.
    Ohjelmistojen lisäksi koulutusta mittakäsivarsiin, 3D-laserskannereihin, CNC-koneiden käyttöön.

    AN-Cadsolutions on toiminut kouluttaja yrityksenä vuodesta 2002. AN-Cadsolutions:lta löytyy monia lisäsovelluksia AutoCAD sekä Rhinoceros ohjelmistoille, joilla pystyy tehostamaan suunnittelutyötä.

    perjantai 29. lokakuuta 2010

    AutoCAD LT® 2011 suomenkielisenä !

    Nyt on saatavilla AutoCAD LT® 2011 suomenkielisenä !


    Suomennos sisältää kaikkien AutoCAD LT®-työskentelyyn
    liittyvien toimintojen käännökset. Kaikki valikot ja valintataulut
    ovat suomenkielisiä.

    Suomennos asennetaan englanninkielisen AutoCAD LT®:n
    päälle. Asennus on todella helppo, napautat vain Asennapainiketta,
    odotat muutaman sekunnin, ja käytössäsi on
    suomenkielinen AutoCAD LT®.

    Helpota työskentelyäsi ja
    hyödynnä tämä mahdollisuus!

    AutoCAD LT 2011 suomennoksen hinta: 235e +toimitus 16e (alv.0%).
    AutoCAD LT 2011, hinta: 1440e +toimitus 16e (alv.0%).

    Muistattehan, että Autodeskiltä voi hakea uusiin AutoCAD LT 2011 lisensseihin 300e hyvityksen.
    Hyvitystarjous on voimassa 15.1.2011 asti.

    Suomennos toimii vain FutureCADin AutoCAD LT 2011 ohjelmistoissa.

    Tilaukset: AN-Cadsolutions / info(at)an-cadsolutions.fi / 010-440 6470

    sunnuntai 24. lokakuuta 2010

    Rhinoceros lisäohjelmisto uutisia


    RhinoParametrics
    ohjelmisto tuo parametrisen suunnittelun työkalut Rhinoon.
    Tämä työkalu mahdollistaa Rhinossa suunniteltujen osien helpon muokkaamisen suoraan mitoilla.




    TerraFlat 
    ohjelmistolla muunnat Rhinossa 3D muodot 2D kaavoiksi, joiden mukaan voidaan leikata tuotteiden oikean muotoiset kappaleet.


    RhinoGold 3.0 on julkaistu. Uudessa versiossa on yli 25 uutta ominaisuutta / työkalua.

    RhinoGold 3.0 uudet ominaisuudet



    RhinoMarine käyttäjille Orca3D lisenssi -50%, tarjous voimassa 31.12.2010 asti.
    Nyt kannattaa siirtyä RhinoMarinesta Orca3D ohjelmiston käyttäjäksi.

    maanantai 18. lokakuuta 2010

    Autodeskiltä 450€ hyvitys AutoCAD Inventor LT Suitesta

    Autodesk tarjoaa 450€ hyvityksen AutoCAD Inventor LT Suite ohjelmistosta.


    Nyt on mahdollisuus saada 450 EUR hyvitystä 18.10.2010-15.1.2011 välisenä aikana uudesta AutoCAD Inventor LT Suite lisenssistä (lasku tulee olla päivättynä kyseisellä aikavälillä).

    Yksi asiakas saa hyvityksen korkeintaan viidestä (5) lisenssistä.



    Kuinka haetaan hyvitys:
    Täyttämällä nettilomakkeen sivulla (englanniksi).

    Nettilomakkeen täyttämiseen tarvitaan:
    o Lisenssin tuotenumero ja sarjanumero (löytyvät lisenssipaketin kääntöpuolelta)

    o asiakkaan yhteystiedot ja pankkiyhteystiedot (myös IBAN-tilinumero ja SWIFT-tunnus)

    o Skannattu kopio laskusta (jpg, gif, pdf, bmp, tai tif –muodossa, max tiedostokoko 1,5 MB)


    Huom. Hyvityksen saamiseksi nettilomake tulee olla täytettynä 30 päivän sisällä laskun päiväyksestä kuitenkin viimeistään 31.1.2011 mennessä. Hyvityksen saamiseen kannattaa varata 8 viikkoa aikaa.

    keskiviikko 15. syyskuuta 2010

    lauantai 28. elokuuta 2010

    Livescribe Smartpen etkä hukkaa sanaakaa



    AN-Cadsolutions on aloittanut Livescriben tuotteiden maahantuojana.

    Livescribe tuotteisiin kuuluu Smartpen kynä tarvikkeineen.

    Smartpen kynällä tallennat kaiken kirjoittamasi ja kuulemasi tietokoneelle, etkä enää hukkaa sanaakaa. Kirjoita suoraan paperille, ei enää hankalia piirustusalustoja rajoittamassa luovuutta. Kulkee näppärästi mukana ja mahtuu pieneen tilaan.

    Käytössämme kesällä 2010 julkaistu 8Gb malli, tule, tutustu ja ihastu.

    Pyydä tarjous!

    Visual Integrity PDF-työkalut





    Visual Integrity PDF-työkalut nyt AN-Cadsolutions:lta

    Tee jokapäiväisessä työssä enemmän työskennellessäsi pdf-tiedostojen kanssa. Luo korkealuokkaisia kuvia, erottele objekteja ja kuvia muokkauseen. Ei väliä millä ohjelmistolla työskentelet Visual Integrity tarjoaa työkalut pdf-tiedostojen muokkaukseen ja jatkokäsittelyyn.

    pdf2cad ohjelmistolla muutat pdf-tiedoston dxf-tiedostoksi ja säsissäsi on muokattava cad-tiedosto.
    Ostaessanne pdf2cad ohjelmiston yhdessä jonkin myynnissämme olevan CAD-ohjelmiston kanssa, saatte pdf2cad ohjelmistosta 50e (alv.0%) alennuksen.

    pdf2image kääntää pdf-tiedostot kuvatiedostoksi.

    pdf2picture toimii vektori tai kuva tilassa ja luo korkeatasoisia tiedostoja, jotka toimivat Microsoft Officessa. Vektoritila muokkaa WMF tai EMF tekstit ja objektit. Image tila muokkaa BMP-tiedostot.

    PDF FLY tiedostojen kääntö ohjelmisto. Avaa pdf-, PostScript- ja EPS-tiedostot ja tallentaa ne vekrori tai kuvatiedostoiksi.

    META FLY Kääntää kaikki Windows meta-tiedostot (wmf, emf) käytetyimpiin vektori ja kuvatiedostoiksi (mm. SVG, JPEG, GIF, PNG, PDF ja EPS)

    hinnasto




    perjantai 27. elokuuta 2010

    Chaos Group tarjoaa V-Ray for 3DS MAX

    Nyt tarjoushintaan Chaos Grouplta:

    V-Ray for 3ds Max, V-Ray RT for 3ds Max and Pdplayer

    yhteishintaan: 995e (alv.0%).

    tarjous voimassa 1.11.2010 asti.

    Chaos Group tarjous


    torstai 26. elokuuta 2010

    Pixologic ZBrush



    ZBrush ohjelmisto digitaaliseen kuvanveistoon ja maalaamiseen. ZBrush on mullistanut 3D-mallinnus teollisuuden työkaluillaan sekä käyttöliittymällään.


    keskiviikko 25. elokuuta 2010

    tiistai 24. elokuuta 2010

    Alihankinta messut 21.-23.9. Tampereella

    AN-Cadsolutions on Alihankinta messuilla 21.-23.9.2010 Tampereella osastolla D220.

    Esittelyssä messuilla Roland MDX-40 jyrsinkone, Roland LPX-60 3D laserskanneri, David 3D-laserskanneri, MicroScribe 3D-nivelmittavarsilaite, LiveScribe Smartpen sekä edustamiamme ohjelmistoja.



    Rekisteröidy ennakkoon kävijäksi ja tulosta pääsylippu

    perjantai 13. elokuuta 2010

    Nestaus ohjelmistoja





    Astra-R nestausohjelmisto suorakulmaisten kappaleiden nestaukseen ja Astra-S monimuotoisten kappaleiden nestaukseen.



    TMachinesin CutLogic1D pituussuuntaiseen nestaukseen, kuten kaapeleiden sekä putkien tms. CutLogic2D suorakulmaisten kappaleiden nestaukseen puu sekä metalliteollisuuteen.



    OptiNest nestaukseen

    Modo 401 opiskelijalisenssi tarjous


    Modo 401 3D-mallinnus ohjelmiston opiskelija lisenssi nyt tarjoushintaan. Hinta vuosilisenssille: 93.5e (sis.alv.), norm. 141.5e. Tarjous voimassa15.9.10 asti.

    tiistai 10. elokuuta 2010

    3Dconnexion 3D hiiret


    AN-Cadsolutions on ottanut myyntiin 3Dconnexion 3D hiiret.
    Käytössämme 3Dconnexionin tämän hetken lippulaiva malli SpacePilot Pro.
    Tule tutustumaan ja testaamaan laite tai pyydä esittely.







    lauantai 24. heinäkuuta 2010

    Modo 401 3D-mallinnus ohjelman intro paketti tarjous




    Modo 401 3D-mallinnus ohjelmiston intro paketti tarjoushintaan 31.7.2010 asti.

    Intro paketti sisältää:
    -Modo 401
    -Modo 401 spotlight video
    ...-Subdivision surface modeling video
    -Shadertree essentials video

    Hinta: 716e +alv. (norm. 872e)

    maanantai 19. heinäkuuta 2010

    CADSTA Plus


    CADSTA on julkaissut uuden sovelluksen AutoCADlle. Sovelluksessa yli 70 työkalua, jotka nopeuttavat suunnittelu rutiineja.


    Baces3D 3D mittakäsivarsi, uusi malli




    Baces3D on julkaissut uuden mallin 3D mittakäsivasistaan. Uuden mittakäden ulottuvuus jopa 4.6m!! Voimassa oleva hinnasto ladattavissa nettisivuiltamme.

    Turbo Floorplan 3D sisustussuunnittelu ohjelmiston koulutus

    Turbo Floorplan 3D Pro sisustussuunnittelu ohjelmiston koulutus päivä

    Syksyn 2010 koulutuspäivät:
    2.9., 5.10., 4.11.
    klo 9-16.30

    hinta: 250e/hlö/pv (alv.0%).

    ilmoittaudu sähköpostilla.

    HandsOn-OpenHouse

    Tule tutustumaan ja koeajamaan:
    -Roland MDX-540A ja MDX-40A CNC-jyrsinkoneet
    -Roland LPX-60 ja David 3D laserskannerit
    -MicroScribe G2X 3D mittakäsivarsi
    -edustamiamme ohjelmistoja

    päivät: 26.9., 26.10., 25.11.
    klo 10-15.

    imoittaudu sähköpostilla.